Kirje
Tänään minä kirjoitan, kirjoitan teille kaikille. kerron kaiken. Jos kysyt miksi- vastaan, olen sen velkaa lapsille, 4 lapselle, kenen elämää tämä myös koskettaa, kerron myös itseni takia. Olen 3.v uskonut että rehellisyydellä voittaa aina- lopuksi. Tuo usko on viety minulta. Minä en kerro näitä asioita siksi että kaipaisin teiltä sääliä, myötätuntoa tai mitään muutakaan. Minä en halua teiltä mitään. Haluan vain olla rehellinen ja kertoa mitä tämän 3.v. aikana on oikeasti tapahtunut. Jotta voin jollain tavalla jatkaa elämääni lasten kanssa, uskoa rehellisyyteen, uskoa että valheista jää aina kiinni, näyttää lapsille, että totuus tulee aina julki, vaikka kuinka valehtelisit. Anteeksi, minun on nämä asiat oksennettava ulos.
Teidät on sotkettu soppaan, johon ette varmasti olisi halunnut sotkeutua. Nyt on aika minun kertoa näistä kaikista valheista mitä teille, jokaiselle vuorollaan on kerrottu. Jos haluat uskoa kaikki ne tarinat mitä sinulle on kerrottu, suosittelen lopettamaan lukemisen tähän. Ja jatkaa satukirja elämää kanssa.
3.vuotta sitten, 2/2014 jo kaksi kertaa avioeroa yrittäneenä. Vihdoin onnistuin ja olin tarpeeksi vahva, jättääkseni avioeropaperit, tietäen, että tekee exä mitä tahansa, nujertaakseen minut, minä en palaa takaisin enää. (Olin kaksi kerta antanut periksi aiemmin kun kiusaaminen nujersi minut ja palasin takaisin.) En rakkaudesta, sillä miten tuollaista ihmistä voisi rakastaa joka lähimmälle ihmiselle aiheuttaa pahaa, palasin takasin jotta helvetillinen kiusaaminen loppuisi. Alkoi taisto, jota en olisi toivonut lapsille. Minä toivoin, että olisin voinut jäädä yhteisesti omistamaan taloon asumaan siksiaikaa kun talo myydään. Minulla oli ajatus, että remontoin sen siinä asuessa myyntikuntoon. Minä tiesin, että exällä ei ole mahdollisuutta maksaa mitään kuluja talosta, saati asuntolainaa tai edes korkoja. Minulla oli mahdollisuus maksaa nämä, sillä olin 80% asumiskustannuksista, ja elämisen kuluista maksanut jo vuosia. Teille on ehkä kerrottu muuta, mutta exän verotiedot löytyvät avoimesti verotoimistosta, niin kuin minunkin. Sieltä voitte halutessanne itse tulomme tarkistaa. Minä mahdollistin exän -anteeksi- termi- loisimisen, koska tein itse yli 10.v. kahta työtä, niin kuin te tiedätte. Tämä ei käynyt, vaan minä jouduin lähtemään talosta, ottamalla mukaan vain henkilökohtaiset tavarani, (lisäksi sain sängyn ja 9.v. vanhan pesukoneen ja astiasarjan jonka lahjaksi olen saanut.) edes lasten tavaroita en mukaan saanut. Tuo 2kk, kun asuntoa etsin oli sairasta. Exä kulki puhelin kamera kädessä minun perässä kotona, videoiden kaiken tekemiseni, nauhoittamalla minun keskustelut lasten kanssa. Eräänä maaliskuun lopun maanantai aamuna exä ilmoitti hoitolapsia tuoville vanhemmille, että tänne ette jätä lapsianne. Tämä päiväkoti on suljettu. Minulla ei ole oikeutta hoitaa lapsia hänen talossa. Hoitolapset saivat sinä aamuna lopuksi jäädä ja minäkin pääsin takaisin sisälle, oltuani takapihalle suljettuna koirien kanssa lähes tunnin. Exän videokuvaaminen paheni, samoin keskustelujen nauhoittaminen. Hillitsin itseni, olin kuin kivi- en reagoinut mihinkään. Kaikkea en onneksi enää muista, mutta mieleeni on jäänyt huhtikuun tapahtuma- Nuorin lapsista oli silloin 6.v. ja tuli telinevoimistelutreeneistä. Lapsi meni kodinhoitohuoneeseen riisumaan exän avustuksella voikkavaatteita, Exä jutteli lapsen kanssa, nauhoittaen samalla keskustelun; Näillä Sanoilla ” mitä mustelmia sulla on jalassa, nämähän on ihan selviä peukalonjälkiä, mistä nämä on tullut? Lapsi vastasi – en mä tiedä- Exä jatkoi, nämä on selvästi peukalonjälkiä, onko äiti lyönyt sinua? Lapsi vastasi- ei. Niin- mistäköhän mustelmat tulevat telinevoimistelusta jalkoihin, tämä oli härski tapa koittaa lapselle syöttää että äiti ihan selvästi pahoinpitelee sinua. Olin keittiössä- olin kuin kivi-en reagoinut, koska se oli juuri se mitä Exä yritti. Raivona olin, mutta olin kuin kivi. Muuton jälkeen tämä soppa alkoi-ja loppua ei näy. Muutin yksin, koska en saanut lapsia mukaan. Tässä tulee laki vastaan. Vaikka lapsi haluaisi muuttaa ei lainsäädäntö anna mahdollisuutta että lapset voivat muuttaa mukana vaikka haluaisivat, koska ovat vanhassa kodissa kirjoilla ja silloin minulla ei ole oikeutta ottaa lapsia mukaan. Ei Exä lapsia itselleen halunnut- se oli keino millä yritti saada minut palaamaan takaisin.
Lopulta lauantaina 3.5 sain asunnon ja muutin. Lapset halusivatkin tulla jo heti 4.5 sunnuntaina minun luokse yöksi. Sunnuntaina oli kaunis aurinkoinen päivä ja lapsilla oli kevätvaatteet päällä. Maanantai aamuna 5.5. oli lunta satanut, maa valkoisena, joten hain lapsellee toppapuvun vanhasta kodista. Maanantai-iltapäivällä lumi oli sulanut, aurinko paistoi, Exä haki Lapsen ja toppapuku unohtui mun luokse. Lapsi soitti itkuisia puheluita kuinka iskä ei päästä häntä ulos ennen kuin palautan toppapuvun. Muistutan tässä että tuolloin oli päivät yksityinen perhepäivähoitaja ja illat ja viikonloput hoidin yritystä , liikettä ja verkkokauppaa. Olin liikkeessäni ja ainoa vaihtoehto oli laittaa liike kiinni jotta voin viedä lapselle toppapuvun. Lapsella oli vanhassa kodissa 3 erilaista toppapukua, mutta lapsi ei siis saanut lähteä ulos ennen kuin tämä nimenomainen puku palautetaan. Nyt kun ajattelette, että no sehän nyt vain on puku, eihän tuo ole mitään, kerron että on raskasta rauhoitella hysteeristä itkevää lasta puhelimitse. Pointti onkin se että minä olin tehnyt väärin hakiessani puvun ja näin minulle näytettiin kuka siitä kärsii. Jos et ymmärrä niin tarkoitan tuota viatonta 6.vuotiasta lasta. Toppapuvun palautuksen exä videoi kännykällään. Lähes kaksi viikkoa kului niin että exä toi lapset minun luokse aamuisin klo 7. Ja haki lapset illalla. Toisin sanoen minä hoidin lapset mutta nyt olin exän maailmassa lasten perhepäivähoitaja. Äitienpäivä 11.5 sain luvan hakea puolet lasten vaatteista sekä puolet leluista. Vanhin lapsista oli minun apuna. Illalla tytär palasi Lepistöntielle. Exä oli suuttunut kuullessaan vanhimman tyttären olleen minun apuna ja pyytänyt valitsemaan Puolen Äiti/ isä ja heitti tyttären pihalle. Tytär tuli mun luo. Maanantaina 12.5. 2 vanhemman lapsen piti valita ja ilmoittaa tekstiviestillä exälle kumman puolella ovat. Heidän piti valita, jos haluatte asua vanhassa kodissa ette saa olla minun kanssa missään tekemisissä koska siitä on haittaa exälle.. Näinä muutama viikkona, kaksi nuorempaa lasta soitti usein iltaisin itkien että exä huutaa. Rauhoittelin lapsia puhelimessa, että aamulla jo nähdään, koittakaa nukkua ja toivotin hyvät yöt. Oli tuo raskasta aikaa tytöille. 27.5. 2014 nuorin lapsista soittaa itkien klo 19. Exä huutaa vanhimmalle tyttärelle, seuraavana soittaa itkien keksimmäinen tytöistä, tytöt soittavat vuorotellen itkien kuinka heitä pelottaa. Puheluita tuli 12.(Tarkistin muistiinpanoistani. )Yritän puheluissa rauhoitella tyttöjä vuorotellen. Koitan tsempata että aamulla nähdään. Koittakaa nukkua. Kyllä tämä kohta loppuu- lupaan sen. Silloin jo päätin että tämän on loputtava. Ei lapset voi olla exänluona kun siellä on huutamis-raivoamista. Klo 20.30 vanhin tytöistä tulee itkien mun luokse ja kertoo miten exä oli heitellyt häntä pitkin omaa huonetta, repinyt ja retuuttanut. Kaulassa oli jäljet kuinka hupparin kaulus oli tehnyt kaulaan nirhaumia, mustelmia. Hupparin huppu oli revennyt. Seuraavana aamuna exä jätti tytöt mun kodin kadun varteen ja tytöt tuli mun luokse. Lupasin tytöille että te muutatte nyt minun luokse. Tytöt olivat tyytyväisiä. Soitin lastenvalvojalle, kerroin mitä oli tapahtunut ja hän sanoi Sinä olet lasten äiti, teillä ei ole voimassa olevaa sopimusta lasten huollosta. Minulla on ihan yhtälainen oikeus päättää että lapset asuvat luonani. Lapset muuttivat minun luokse. Exä teki minusta ilmoituksen lastensuojeluun, he ottivat minuun yhteyttä ja kertoivat kuinka olen omavaltaisesti ottanut työt enkä palauta niitä sovitustí. Kerroin heille edellisen illan pahoinpitelytapauksen. ja tilanteen. Asia jäi sikseen. Exä ei kertaakaan vaatinut lapsia itselleen. Lastenvalvojalla sovittiin tapaamiset. Joka toinen viikonloppu ja 1 arki-ilta. Sen verran exä halusi lapsia tavata. Kesä kului, ja exä perui viikonloppu tapaamisia. Minua ei haitanut, päinvastoin. Heinäkuussa tuli seuraava pommi. tai useita, mutta ensimmäinen oli että exä oli siirtänyt Kelassa lapsilisät tulemaan itselleen ja vaati myös jo minulle maksetut lapsilisät takautuvasti. Niinpä minä maksoin kelalle osissa jo heidän minulle maksaneet lapsilisät. Ironistahan oli että en saanut lasten osoitekirjoja muuttaa luokseni vaikka lapset minun luona asuivat, koska exä kielsi osoitekirjojen muuttamisen. Siinä oli seuraava kiusan aihe. Ei exä halunnut lapsia tavata, mutta lapsilisät piti hänen viedä. Tämän kaiken pyörityksen keskellä vanhimmat lapset kyläilivät luonani salaa jotta exä ei saa tietää heidän olleen minun kanssa tekemisissä. Heinäkuun lopulla huomasin että minulta selkeästi puuttuu jotain sellaisia yrityksen laskuja mitä olisi pitänyt tulla, tajusin vasta tuolloin etten ollut muistanut siirtää yritysen laskutusosoitetta muuttaessa. Pyysin vanhimmaltatyttäreltä apua, että etsisi talosta jos jostain löytyisi mun firman laskuja. Löytyi 30cm paksu pino avaamattomia yrityksen laskuja exän vaatekaappiin piilotettuna. Tuli aikapaljon kuluja tuostakin leikistä. Karhukirjeitä, myöhästymismaksuja. Yhden illan itkin, kuinka joku voi olla noin kamala. Miten paljon vielä pitää kiusata. Syksyn aikana tehtailin tyttöjen osoitekirjojen muuttamis-ilmoituksia Kemijärven maistraattiin. 3 kerran hylkäämispäätöksen jälkeen ( siis, hylkäämispäätös tuli koska exä ei antanut siirtää lasten osoitekirjoja) Sain idean että kerään adressiin nimiä ihmisiltä jotka voivat todistaa että lapset ovat asuneet minun luona 1.6.2014 lähtien. Nimiä kertyikin 2.ssa päivässä yli 40. Se oli mulle sellainen tsemppi kuinka paljon minulla on tässä ihmisiä tukena. Lopulta Kemijärven maistraatti 6.10.2014 teki päätöksen, että lasten osoitekirjat sain muuttaa. 5kk typerä taisto lasten osoitekirjojen muuttamisesta, vaikka koko tuon ajan lapset tosiasiassa asuivat minun luona. Tuon 5kk exä nosti epärehellisesti lapsilisät itselleen.
JATKAN KIRJEEN JULKAISEMISTA HUOMENNA, Nyt on aika mennä lasten kanssa saunaa ja nukkumaan.
