Tänään minä kirjoitan, kirjoitan teille kaikille. kerron kaiken. Jos kysyt miksi- vastaan, olen sen velkaa lapsille, 4 lapselle, kenen elämää tämä myös koskettaa, kerron myös itseni takia. Olen 3.v uskonut että rehellisyydellä voittaa aina- lopuksi. Tuo usko on viety minulta. Minä en kerro näitä asioita siksi että kaipaisin teiltä sääliä, myötätuntoa tai mitään muutakaan. Minä en halua teiltä mitään. Haluan vain olla rehellinen ja kertoa mitä tämän 3.v. aikana on oikeasti tapahtunut. Jotta voin jollain tavalla jatkaa elämääni lasten kanssa, uskoa rehellisyyteen, uskoa että valheista jää aina kiinni, näyttää lapsille, että totuus tulee aina julki, vaikka kuinka valehtelisit. Anteeksi, minun on nämä asiat oksennettava ulos.
Teidät on sotkettu soppaan, johon ette varmasti olisi halunnut sotkeutua. Nyt on aika minun kertoa näistä kaikista valheista mitä teille, jokaiselle vuorollaan on kerrottu. Jos haluat uskoa kaikki ne tarinat mitä sinulle on kerrottu, suosittelen lopettamaan lukemisen tähän. Ja jatkaa satukirja elämää kanssa.
3.vuotta sitten, 2/2014 jo kaksi kertaa avioeroa yrittäneenä. Vihdoin onnistuin ja olin tarpeeksi vahva, jättääkseni avioeropaperit, tietäen, että tekee exä mitä tahansa, nujertaakseen minut, minä en palaa takaisin enää. (Olin kaksi kerta antanut periksi aiemmin kun kiusaaminen nujersi minut ja palasin takaisin.) En rakkaudesta, sillä miten tuollaista ihmistä voisi rakastaa joka lähimmälle ihmiselle aiheuttaa pahaa, palasin takasin jotta helvetillinen kiusaaminen loppuisi. Alkoi taisto, jota en olisi toivonut lapsille. Minä toivoin, että olisin voinut jäädä yhteisesti omistamaan taloon asumaan siksiaikaa kun talo myydään. Minulla oli ajatus, että remontoin sen siinä asuessa myyntikuntoon. Minä tiesin, että exällä ei ole mahdollisuutta maksaa mitään kuluja talosta, saati asuntolainaa tai edes korkoja. Minulla oli mahdollisuus maksaa nämä, sillä olin 80% asumiskustannuksista, ja elämisen kuluista maksanut jo vuosia. Teille on ehkä kerrottu muuta, mutta exän verotiedot löytyvät avoimesti verotoimistosta, niin kuin minunkin. Sieltä voitte halutessanne itse tulomme tarkistaa. Minä mahdollistin exän -anteeksi- termi- loisimisen, koska tein itse yli 10.v. kahta työtä, niin kuin te tiedätte. Tämä ei käynyt, vaan minä jouduin lähtemään talosta, ottamalla mukaan vain henkilökohtaiset tavarani, (lisäksi sain sängyn ja 9.v. vanhan pesukoneen ja astiasarjan jonka lahjaksi olen saanut.) edes lasten tavaroita en mukaan saanut. Tuo 2kk, kun asuntoa etsin oli sairasta. Exä kulki puhelin kamera kädessä minun perässä kotona, videoiden kaiken tekemiseni, nauhoittamalla minun keskustelut lasten kanssa. Eräänä maaliskuun lopun maanantai aamuna exä ilmoitti hoitolapsia tuoville vanhemmille, että tänne ette jätä lapsianne. Tämä päiväkoti on suljettu. Minulla ei ole oikeutta hoitaa lapsia hänen talossa. Hoitolapset saivat sinä aamuna lopuksi jäädä ja minäkin pääsin takaisin sisälle, oltuani takapihalle suljettuna koirien kanssa lähes tunnin. Exän videokuvaaminen paheni, samoin keskustelujen nauhoittaminen. Hillitsin itseni, olin kuin kivi- en reagoinut mihinkään. Kaikkea en onneksi enää muista, mutta mieleeni on jäänyt huhtikuun tapahtuma- Nuorin lapsista oli silloin 6.v. ja tuli telinevoimistelutreeneistä. Lapsi meni kodinhoitohuoneeseen riisumaan exän avustuksella voikkavaatteita, Exä jutteli lapsen kanssa, nauhoittaen samalla keskustelun; Näillä Sanoilla ” mitä mustelmia sulla on jalassa, nämähän on ihan selviä peukalonjälkiä, mistä nämä on tullut? Lapsi vastasi – en mä tiedä- Exä jatkoi, nämä on selvästi peukalonjälkiä, onko äiti lyönyt sinua? Lapsi vastasi- ei. Niin- mistäköhän mustelmat tulevat telinevoimistelusta jalkoihin, tämä oli härski tapa koittaa lapselle syöttää että äiti ihan selvästi pahoinpitelee sinua. Olin keittiössä- olin kuin kivi-en reagoinut, koska se oli juuri se mitä Exä yritti. Raivona olin, mutta olin kuin kivi. Muuton jälkeen tämä soppa alkoi-ja loppua ei näy. Muutin yksin, koska en saanut lapsia mukaan. Tässä tulee laki vastaan. Vaikka lapsi haluaisi muuttaa ei lainsäädäntö anna mahdollisuutta että lapset voivat muuttaa mukana vaikka haluaisivat, koska ovat vanhassa kodissa kirjoilla ja silloin minulla ei ole oikeutta ottaa lapsia mukaan. Ei Exä lapsia itselleen halunnut- se oli keino millä yritti saada minut palaamaan takaisin.
Lopulta lauantaina 3.5 sain asunnon ja muutin. Lapset halusivatkin tulla jo heti 4.5 sunnuntaina minun luokse yöksi. Sunnuntaina oli kaunis aurinkoinen päivä ja lapsilla oli kevätvaatteet päällä. Maanantai aamuna 5.5. oli lunta satanut, maa valkoisena, joten hain lapsellee toppapuvun vanhasta kodista. Maanantai-iltapäivällä lumi oli sulanut, aurinko paistoi, Exä haki Lapsen ja toppapuku unohtui mun luokse. Lapsi soitti itkuisia puheluita kuinka iskä ei päästä häntä ulos ennen kuin palautan toppapuvun. Muistutan tässä että tuolloin oli päivät yksityinen perhepäivähoitaja ja illat ja viikonloput hoidin yritystä , liikettä ja verkkokauppaa. Olin liikkeessäni ja ainoa vaihtoehto oli laittaa liike kiinni jotta voin viedä lapselle toppapuvun. Lapsella oli vanhassa kodissa 3 erilaista toppapukua, mutta lapsi ei siis saanut lähteä ulos ennen kuin tämä nimenomainen puku palautetaan. Nyt kun ajattelette, että no sehän nyt vain on puku, eihän tuo ole mitään, kerron että on raskasta rauhoitella hysteeristä itkevää lasta puhelimitse. Pointti onkin se että minä olin tehnyt väärin hakiessani puvun ja näin minulle näytettiin kuka siitä kärsii. Jos et ymmärrä niin tarkoitan tuota viatonta 6.vuotiasta lasta. Toppapuvun palautuksen exä videoi kännykällään. Lähes kaksi viikkoa kului niin että exä toi lapset minun luokse aamuisin klo 7. Ja haki lapset illalla. Toisin sanoen minä hoidin lapset mutta nyt olin exän maailmassa lasten perhepäivähoitaja. Äitienpäivä 11.5 sain luvan hakea puolet lasten vaatteista sekä puolet leluista. Vanhin lapsista oli minun apuna. Illalla tytär palasi Lepistöntielle. Exä oli suuttunut kuullessaan vanhimman tyttären olleen minun apuna ja pyytänyt valitsemaan Puolen Äiti/ isä ja heitti tyttären pihalle. Tytär tuli mun luo. Maanantaina 12.5. 2 vanhemman lapsen piti valita ja ilmoittaa tekstiviestillä exälle kumman puolella ovat. Heidän piti valita, jos haluatte asua vanhassa kodissa ette saa olla minun kanssa missään tekemisissä koska siitä on haittaa exälle.. Näinä muutama viikkona, kaksi nuorempaa lasta soitti usein iltaisin itkien että exä huutaa. Rauhoittelin lapsia puhelimessa, että aamulla jo nähdään, koittakaa nukkua ja toivotin hyvät yöt. Oli tuo raskasta aikaa tytöille. 27.5. 2014 nuorin lapsista soittaa itkien klo 19. Exä huutaa vanhimmalle tyttärelle, seuraavana soittaa itkien keksimmäinen tytöistä, tytöt soittavat vuorotellen itkien kuinka heitä pelottaa. Puheluita tuli 12.(Tarkistin muistiinpanoistani. )Yritän puheluissa rauhoitella tyttöjä vuorotellen. Koitan tsempata että aamulla nähdään. Koittakaa nukkua. Kyllä tämä kohta loppuu- lupaan sen. Silloin jo päätin että tämän on loputtava. Ei lapset voi olla exänluona kun siellä on huutamis-raivoamista. Klo 20.30 vanhin tytöistä tulee itkien mun luokse ja kertoo miten exä oli heitellyt häntä pitkin omaa huonetta, repinyt ja retuuttanut. Kaulassa oli jäljet kuinka hupparin kaulus oli tehnyt kaulaan nirhaumia, mustelmia. Hupparin huppu oli revennyt. Seuraavana aamuna exä jätti tytöt mun kodin kadun varteen ja tytöt tuli mun luokse. Lupasin tytöille että te muutatte nyt minun luokse. Tytöt olivat tyytyväisiä. Soitin lastenvalvojalle, kerroin mitä oli tapahtunut ja hän sanoi Sinä olet lasten äiti, teillä ei ole voimassa olevaa sopimusta lasten huollosta. Minulla on ihan yhtälainen oikeus päättää että lapset asuvat luonani. Lapset muuttivat minun luokse. Exä teki minusta ilmoituksen lastensuojeluun, he ottivat minuun yhteyttä ja kertoivat kuinka olen omavaltaisesti ottanut työt enkä palauta niitä sovitustí. Kerroin heille edellisen illan pahoinpitelytapauksen. ja tilanteen. Asia jäi sikseen. Exä ei kertaakaan vaatinut lapsia itselleen. Lastenvalvojalla sovittiin tapaamiset. Joka toinen viikonloppu ja 1 arki-ilta. Sen verran exä halusi lapsia tavata. Kesä kului, ja exä perui viikonloppu tapaamisia. Minua ei haitanut, päinvastoin. Heinäkuussa tuli seuraava pommi. tai useita, mutta ensimmäinen oli että exä oli siirtänyt Kelassa lapsilisät tulemaan itselleen ja vaati myös jo minulle maksetut lapsilisät takautuvasti. Niinpä minä maksoin kelalle osissa jo heidän minulle maksaneet lapsilisät. Ironistahan oli että en saanut lasten osoitekirjoja muuttaa luokseni vaikka lapset minun luona asuivat, koska exä kielsi osoitekirjojen muuttamisen. Siinä oli seuraava kiusan aihe. Ei exä halunnut lapsia tavata, mutta lapsilisät piti hänen viedä. Tämän kaiken pyörityksen keskellä vanhimmat lapset kyläilivät luonani salaa jotta exä ei saa tietää heidän olleen minun kanssa tekemisissä. Heinäkuun lopulla huomasin että minulta selkeästi puuttuu jotain sellaisia yrityksen laskuja mitä olisi pitänyt tulla, tajusin vasta tuolloin etten ollut muistanut siirtää yritysen laskutusosoitetta muuttaessa. Pyysin vanhimmaltatyttäreltä apua, että etsisi talosta jos jostain löytyisi mun firman laskuja. Löytyi 30cm paksu pino avaamattomia yrityksen laskuja exän vaatekaappiin piilotettuna. Tuli aikapaljon kuluja tuostakin leikistä. Karhukirjeitä, myöhästymismaksuja. Yhden illan itkin, kuinka joku voi olla noin kamala. Miten paljon vielä pitää kiusata. Syksyn aikana tehtailin tyttöjen osoitekirjojen muuttamis-ilmoituksia Kemijärven maistraattiin. 3 kerran hylkäämispäätöksen jälkeen ( siis, hylkäämispäätös tuli koska exä ei antanut siirtää lasten osoitekirjoja) Sain idean että kerään adressiin nimiä ihmisiltä jotka voivat todistaa että lapset ovat asuneet minun luona 1.6.2014 lähtien. Nimiä kertyikin 2.ssa päivässä yli 40. Se oli mulle sellainen tsemppi kuinka paljon minulla on tässä ihmisiä tukena. Lopulta Kemijärven maistraatti 6.10.2014 teki päätöksen, että lasten osoitekirjat sain muuttaa. 5kk typerä taisto lasten osoitekirjojen muuttamisesta, vaikka koko tuon ajan lapset tosiasiassa asuivat minun luona. Tuon 5kk exä nosti epärehellisesti lapsilisät itselleen.
JATKAN KIRJEEN JULKAISEMISTA HUOMENNA, Nyt on aika mennä lasten kanssa saunaa ja nukkumaan.
Vuosi on ollut täynnä kolhuja ja nyt toipumiseni voi alkaa kunnolla. En edes ymmärtänyt kuinka tiukilla olen ollut kunnes tuli maaliskuun lopussa mitta ihan täyteen. Kävin kirjaimellisesti kolmen vuoden elämäni läpi.
Olin jo vuoden alussa jälleen käräjäoikeudessa taistelemassa elatusmaksuista ja tapasin exän pitkstä aikaa. Palautui taas se kaikki paha mieleen. Hävisin oikeudenkäynnin ja nyt lapset saavat minimielatusavun jonka maksaa yhteiskunta. Se ei nyt ole pointti tässä, vaan se että aloin miettiä tätä narsistikuviota jälleen. Kuinka paljon exä pystyy huijaamaan ihmisiä tähän meidän kuvioon mukaan. Tuo vaivasi, pari kuukautta pohdin että tekisi mieli huutaa koko maailmalle että ettekö te tajua että teitä vedätetään. Tuli uusi tapaaminen maaliskuussa, nyt vuorostaan pesänjakajan luona. Paikalla olimme molemmat, myös meidän molempien asianajajat. Exän asianajaja onkin kuuluisa Suomessa ja viimevuodet hän on paistatellut julkisuudessa nimekkäiden lööpeissä olleiden ihmisien puolustusasianajajana. Nyt syytökset ja valheet olivat selkeästi minulle liikaa, asianajaja teki toki vain työtään, mutta samalla myös syytöksien ja valheiden takia koin olevani täysin nujerrettu. Ymmärrän tietenkin että hänen täytyy uskoa päämiestään mutta tämä kirjaimellisesti vei yöunet.
Valvoin yön, torkahdin hetkeksi ja jälleen valvoin. Aamulla oli pakko lähteä töihin, ei auttanut, työt on hoidettava. Tuli seuraava yö, nukuin 1 tunnin, jälleen valvoin yön, ja aamulla töihin. Olin jo valvonut 2 vuorokautta, väsytti työpäivän jälkeen ja tein suunnitelman.
Haen minulle ja lapsille herkkuja illaksi, olihan perjantai-ilta. Syödään herkkuja, paistetaan pizzaa, käydään saunassa ja mennään ajoissa nukkumaan. Tämä oli loisto suunnitelma. Kaupan kautta kotiin ja sauna päälle.
Illalla herkuteltuamme nuorin lapsista sanoi olevansa väsynyt ja lähtevän nukkumaan. Totesin että hyvä idea mä tulen kanssa. Pyörin tunnin umpiväsyneenä sängyssä, pää oli ihan sekaisin, kaikki vuosien tapahtumat vellosivat sekaisin päässä ja ajattelin että tämä on oikea aivomyrsky. Nousin ylös. mietin taas että pitäisi alkaa kirjoittamaan mitä kaikkea on tapahtunut että saan ne mielestäni. Ajattelin että nyt aloitan, kirjoitan hetken ja kun alkaa väsyttämään niin lopetan ja jatkan myöhemmin. Se mitä tapahtui on aikalailla outoa. Umpiväsyneeä avasin läppärin ja aloitin kaiken alusta, siitä mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Kirjoitan kirjeen, osoitan sen niille ihmisille joita koen että exä on tässä vedättänyt ja sotkenut kuvioon mukaan. Kirje oli otsikoitu sanoilla ” tänään kerron” Tekstiä syntyi, ihan kun illan hiljaisuudessa olisin palanut siihen hetkeen takaisin ja monotonisesti kirjoitin, en syyttäen, en haukkuen ainoastaan kertoen faktat, mitä kaikkea on tapahtunut. Tekstiä vain tuli, 11 sivua. klo 21.perjantai-iltana aloin kirjoittamaan ja kirje oli valmis lauantai-aamuna klo 4.Suljin läppärin ja nukahdin sohvalle. sain nukuttua kaksi tuntia.Eli mä olin niin hirveillä ylikierroksilla että en pystynyt enää nukkumaan. Aamun umpiväsyneenä tein kotitöitä ja päätin että koitan nukkua päiväunet. Minulla kun ei ole koskaan ollut uniongelmia pelkäsin että jo en kohta saa nukuttua olen psykoosissa. Päivällä nukahdinkin muutamaksi tunniksi.
Siitä alkoi pikkuhiljaa palautuminen.
Avainsanat: avioero, ihmissuhteet, kasvutarina, koirat, lapset, narsismi, narsisti, selvitytyminen, uhri, uhriutuminen
Minulla on onni, minulla on ystäviä, jotka ovat minua tukeneet, auttaneet, l, mutta tässä kohtaa nostan yhden ystäväni aika tärkeään rooliin. Ystäväni on perhetyössä, tekee tärkeää lastensuojelutyötä, on nähnyt kaikenlaista perhe-episodia työnsä puolesta jo vuosien työkokemuksella. Tämän ystäväni tuki on minulle ollut korvaamatonta. Hänen neuvojaan olen kuunnellutkin tarkasti. Hän on jaksanut selittää minulle, miten tämä kuvio toimii. Nyt vihdoin alan ymmärtää. Tämä on Narsistin peliä, jossa on lopuksi vain häviäjiä. Narsisti ei näe eikä muista tekemiään vääryyksiä, koska narsisti ei näe omassa toimissaan mitään outoa. Hän on täydellinen, ihailtavan taitava manipuloija johon herkemmät ja hyväuskoiseimmat lankeavat. Minä olen malliesimerkki narsistin narun päähän sopiva. Liian umpirehellinen, tavallinen ja hyväuskoinen, en siis halua uskoa kenestäkän pahaa. Lapsuuteni oli rikkinäinen ja tunnistan hyvinkin itseni lapsuuden turvattomuudesta. Minä olen ihan saatanan tyhmä kun olen antanut narsistin kohdella minua huonosti. Olenko siis uhriutunut, kyllä, vaikka ajatusta vastaan taistelen. Mutta toivon totisesti että tästä suosta nousen vielä jaloilleni ja taistelen itselleni ja lapsilleni paremman elämän. Posti toi avioero kirjeen, en ollut maininut erosta exälle sanallakaan. Tiesin että kotiin tullessa on varmasti jo käräjäoikeudesta tullut avioerohakemus.
Exä oli laittanut kirjeen keittiön pöydälle avoinna,jotta lapset näkevät että minä haen eroa. Niinpä paskamyrsky alkoi sanoilla. Katsokaa lapset kun äiti haluaa rikkoa perheen. Näin minusta tuli syyllinen.Kuuntelin huutoa kuinka minä saatanan luuseri haen avioeroa muutaman tekstarin takia. Ilta meni huutoa kuunnellen mutta minä aloin suunitella jo tulevaisuutta.
Viikonlopun ja alkuviikon olin hiljaa, olin kuin kivi. Exä raivosi, pyyteli anteeksi, kielsi ettei hänellä ole toista naista, huusi, mielisteli, uhkaili ja kiristi. Mieleen on jäänyt siitä viikosta eräs asia. Olin leikkipuistossa hoitolasten kanssa, puhelin soi, vastasin, kuulin naisen äänen ja tajusin että luurin päässä on tuo toinen nainen. Äkkiä sanoin toiselle hoitajalle että katsotko mun lasten perään, mulla on tärkeä puhelu. Siirryin sivummalle. Anteeksi kuka, sanoin vielä puhelimeen, siellä ääni väristen esittäytyi nainen jolla oli suhde mieheni kanssa. Hän kertoi olevansa ihastunut mieheeni, hän on pahoillaan kaikesta, hän ei halua rikkoa 4 lapsen perhettä. Olin rauhallinen jälleen, kuin kivi. Miten minua lähes sääliitti tuo nainen siellä luurin toisessa päässä, lohdutin naista ja kerroin että et sinä tätä perhettä ole hajoittanut, se on ihan tuo exä kenen syytä tämä on. Minä en sinua syytä, luulen että olet myös exäni pauloissa. Kerron sinulle jotain. Kerroin kuinka olin jo vuosia tehnyt kahta työtä jotta sain elätettyä perheeni, kerroin kuinka mieheni minua on kohdellut, kerroin blogista jonka mieheni oli kirjoittanut, kerroin kuinka tuo samainen ihminen on hyväntekijä joka hääräilee elämä lapselle konsretin taustajoukoissa ja samaan aikaan kotona on minua ja lapsia kohtaan hirviö. Kerroin kuinka hän 2.4 promillen humalassa ajoi autoa ja luojan kiitos jäi kiinni. Kortti siitä lähti silloin. Se on sitten ihan toinen juttu.. mutta kerroin kaikesta. Halusin varoittaa, älä sotke itseäsi siihen mieheen. Olen yli 10.v yrittänyt hänestä erota. Hän kuunteli, sanoi että oli ihmetellyt voiko joku mies olla noin kultainen, myötätuntoinen ja positiivinen. Vastasin ei voi, Anteeksi, olet tutustunut Blogimieheen. Se on rooli jonka taakse tämä mies piiloutuu, valitettavasti uskoo omiin tarinoihinsa ja kirjoittelee sinne kuinka ihanaa ja aurinkoista kaikki on. Luulen että exäni luo blogiin itsestään mielikuvaa ja uskoo olevansa suuri hyväntekijä, se on kuin suuri Satukirja. Ole varovainen. Halusin kertoa.
Tähän päivämäärään kiteytyy paljon. Olin edellisen illan suunnitellut miten toteutan eron ja nyt oli aika toimia. Lapset kouluun, hoitolasten kanssa ulkoilut ja ruokailut. Hoitolapset päiväunille ja nyt hommiin. Keräsin kaikki laskut, olihan kuun viimeinen päivä. Maksoin laskut jotka olivat omalla nimelläni, omasta palkasta, omalta tililtäni. Käytin myös oman säästötilini jotta sain laskut maksettua. Jokatapauksessa varmistin että kaikki omat tilini ovat tyhjät. Hoitolapset haettiin iltapäivällä ja siitä suoraan ajoin käräjäoikeuteen jättämään eropaperit. Varmistin virkailijalta, tuleehan tähän paperiin varmasti tämä helmikuun viimeisen päivän leima, silä minulla on takana ihan hirveä syksy ja talvi. Huomenna on maaliskuu, se tarkoittaa että kevät alkaa, niinkuin minun uusi parempi elämäkin. Sain papereihin tämän päivämäärän. Ajoin kotiin, enkä puhunut asiasta mitään.
Aamulla tosiaan lähetin lapset kouluun, vein eskarilaisen eskariin, lähdin koirien ja hoitolasten kanssa metsään kävelylle. Kotona olin tuohon aikaan yksityinen perhepäivähoitaja. Hoitolapset tykkäsi kovasti muuten leikkiä metsässä muutenkin mutta yksi leikki oli ylitse muiden. Lapset menivät puiden ja isojen kivien taakse piiloon. Päästiin koirat vapaaksi ja sanoin käskyn ETSI. Koirat etsivät lapset ja lapset antoivat koirille palkinnoksi nappuloita. Tätä leikkiä leikitiin muuten tosi paljon. 🙂 Lasten kanssa touhusin päivän ja suunnittelin mielessäni miten tämän eron hoidan. Illalla exä tuli töistä ja aloitti jäätävän raivoamisen. Mikä saatana sä kuvittelet olevasi, tuollainen luuseri perhepäivähoitaja. Saatanan huora mä pilaan sun elämän. Lapset kuuntelivat ja lähtivät huoneisiinsa pakoon. Minä pysyin rauhallisena, annoin huutaa. Kunnes lopuksi totesin. Sinä, jokaisen naisen unelmamies, mieti itse mikä olet: kohta 4 lapsen eronut isä, työtön ( töissä kuulemma yrittivät hiillostaa ulos) luottotiedoton, pienimunainen mies, rattijuoppo. Sinä olet ihan jokaisen naisen unelmamies. Siihen loppui minulle huuto kun seinään. Tein siis suunnitelman. Edellisistä kerroista oppineena.
Laskin että olin jo 3 kertaa yrittänyt erota tuosta ex-miehestä. Niistä koettelemuksista ja epäonnistumisista kerron myöhemmin. Koska nyt haluan kertoa kuinka tosiaan onnistuin viimein.
Olin vihainen, raivoa täynnä, saatuani selville että exällä oli toinen nainen, tärisin ja vapisin raivosta ulkona pihalla. Laitoin saunan päälle, ajattelin että vapina loppuisi. Istuin kuumassa saunassa ja vihdoin yksinäni siellä rauhoituin ja aloin järkeistää. Nyt tämä painajainen loppuu. Saunasta tultuani kävelin viilipyttynä exän eteen ja sanoin.; Tästä hetkestä eteenpäin sinulla ei ole oikeutta arvostella, haukkua, huutaa minulle. Tämä loppui nyt. Heitin hänelle peiton sohvalle. Menin makuuhuoneeseen, nuorin tytöistä 6.v. halusi tulla viereeni nukkumaan ja ehdotin että otetaanko nuo meidän koiratkin tänne sänkyyn viereen. Se hetki on jotenkin painautunut mieleeni. Tästä eteenpäin me ollaan me; Lapset ja mun koirat, oma porukka. Tästä eteenpäin rakennan elämäni niin että minulla, lapsilla ja koirilla on hyvä elämä. Rauhallisesti nukahdin.
Uusi vuosi tuli, vaikeampana kuin aiemmin, kotona oli ahdistavaa, huutoa, milloin olin huora, milloin luuseri, jatkuva haukkumista. Pahalta tuntui että lapset tätä kuuntelivat, huutoa, raivoamista, vähättelyä. Löysin netistä blogin, meinasin lentää selälleni. Siellä exä kirjoitteli kuinka elämässä on kaikki hyvin. Aurinkoista. Esitteli itsensä siinä, olevansa 4 lapsen isä, jolla on kotona 4 koiraa ja toisinaan hyvin käyttäytyvä vaimo. Voi V!”# mä ajattelin mitä soopaa. Siellä hän kirjoitteli työ onnistumisistaan ja kuinka hän lasten kanssa puuhailee, kaikki on niin ihanaa. Siis mitä? Siis tuo mies joka asuu meidän kanssa, huutaa, raivoaa, minulle ja lapsille. Ihan kuin hän olisi kaksi eri ihmistä. Olin pitkään ihmetellyt mitä hän tietokoneella puuhailee kun samalla hetkellä kun huoneeseen astun, menee läppärin kansi kiinni. Luin sitä blogia, musta tuntui että pää halkeaa, olenko mä sekoamassa vai mitä, ihan kuin lukisin jotain satukirjaa. Niinpä nimesin tämän blogin omaan mieleeni ”satukirjaksi.” Hulluna melkein päivittäin kävi salaa lukemassa blogia, nauratti ne jutut. Puhuin ystävieni kanssa asiasta, luettiin yhdessä ja onneksi naurettiin. Siellä tämä aurinkoinen exä kirjoitteli kuinka on niin onnellinen ja menestynyt elämässään, positiivisuus kuvia ja kertomuksia kuinka hän on aktiviisesti osallistuu hyväntekeväisyyteen. Edelleen olin ihan sekaisin miettien uskooko tuo exä noihin juttuihinsa, huuto jatkuu kotona, vähättely.
Tuli helmikuu 2014 näennäisesti kaikkihan oli hyvin, minä maksoin laskut jotka olivat omalla nimelläni, ja exä painosti minun maksamaan hänen laskujaan mutta en siihen suostunut. Kauheita riitoja. Tulin kotiin illalla, työpäivän jälkeen, lapset tekivät jo iltapuuhiaan. Kävelin keittiöön, exä oli työhuoneessaan taas läppäri sylissä. Kännykästäni oli akku loppu, kävelin oma puhelin kädessä keittiön nurkkaan, Exän puhelin oli laturissa, joten otin sen irti ja laitoin omani tilalle. Nyt astui paikalle karma, näin uskon, sillä exän puhelin oli vielä kädessäni kun siihen tuli tekstiviesti. Nokian puhelimessahan tekstiviestin alku tulee näytön yläreunaan ja siinä luki makaan sängyssäni ja jalat harallaan toivoen sinun tulevan sisääni. No ohoh- kädet tärisi, avasin viestiketjun, siellä oli hyvin, kiihkeää tekstiä jonka suurimmaksi osaksi olen onneksi unohtanut, muutama mielikuva saattoi kyllä painua iäkseni verkkokalvoihini. Kävelin työhuoneeseen, exä sulki läppärin, annoin hänen puhelimen hänelle ja sanoin näillä sanoilla. Sinä saatanan luopio, kaiken tämän paskan minkä olet aiheuttanut minulle ja lapsille lisäksi sulla on vielä toinen nainen.
Voiko laittaa peiton korville ja sanoa, herättäkää kun tämä painajainen päättyy. 10.v. vanha omakotitalon on ex.mieheni tuhonut joten tänään olen tilanteessa että talossa on putketkin jäässä. Miten minä olen tällaisessa tilanteessa, on pitkä tarina jonka aloitan nyt.
Olin jo kolme vuotta aiemmin ajatellut että kunhan lapset kasvavat mä jätän tuon luopion. Olin täysin kyllästynyt olemaan se perheen elättäjä. Tein kahta työtä, vuosia, jotta laskut tuli hoidettua, kuunnellen vähättelyä, mikä sä kuvittelet olevasi, tuollainen arvoton luuseri. Laskut olivat minun kontolla, niinkuin vastuu lapsista, kodista, eläimistä ja kaikesta arjesta. Ex-miehelläni oli asenne jota hän mielellään minulle painotti, hän tekee vain asioita jotka tuntuvat kivoilta. Wc,n siivous ei ole kivaa.No voi sitä tuollaisellakin asenteella elää jos kotona palvelija hoitaa kaiken. Kun esimerkiksi pyysin voisitko tyhjentää imurisäiliön tai minkä tahansa muun kotityöhön liittyvän työn vastaus oli sitten aina, miksi hänen täytyy ihan hyvin voit tehdä sen itsekin. Niin tein.Aina. Mutta sitten minullakin tuli mitta täyteen. Päätin että nyt loppui tuo elättäminen ja vastuu yksin kaikesta. Rehvakkasti syksyllä 2013 ilmoitin että tasan puolet laskuista kuuluu hänelle tästä päivästä eteenpäin. Mainitsen tässä että exä kävi töissä ja sai kyllä palkkaa, mutta rahat menivät, arvaatkaan mihin, ulkokuoren ylläpitoon. Merkkivaatteet, harrastukset, ulkoilu ystävien kanssa. Kotona minä maksoin laskut, ostin kirpparilta vaatteet itselleni ja lapsille. Kyllä saan vieläkin sappeni kiehumaan tästä kaikesta. Päivät tei töitä, illat töitä toisaalla, lasten harrastuskuljetukset, kaikki.
Aamulla varhain heräsin, kellokin on vasta 4.30. Levottomasti nukuttu yö takana ja mietin mistä aloitan. Blogitekstin. Pitkään olen ajatellut että aloitan blogin, kerron kaiken mitä mielessäni liikkuu, toivoen että joku kuuntelee, toivoen että joku vastaavanlaisessa tilanteessa saisi apua, ymmärtäisi miten vaikeaa on aloittaa rakentamaan elämää uudestaan, mietin miten ihmeessä olen tällaiseen tilanteeseen joutunut. Minä -aikuinen ihminen, vahva luonteentani, tunnollinen miellyttäjä, ahkerakin, lapset hoitanut hyvin ja nyt olen ihan romuna.
Palataan hieman taaksepäin.
